Huipuilta on parasta ottaa oppia.
Syyskuussa oli mielenkiintoisia tapahtumia. Pääsin katsomaan Ruskeasuolle kouluratsastaja Patrik Kittelin klinikkaa, joka oli todella inspiroiva ja antoisa! Kittelin ajatusmaailma oli hyvin samantyyppinen kuin omanikin, tai ainakin se mihin pyrin. Klinikassa korostettiin hevosen rentoutta ja hauskanpitoa. On huomattavasti helpompaa tehdä töitä hevosen kanssa, joka sitä haluaa, kuin että maanittelisi vastarannankiiskiä vähän väkisin töihin. Etenkin tuntihevosten kanssa motivoinnilla on iso merkitys, kyllä niistäkin huomaa milloin ne ovat tyytyväisiä ratsastajan kanssa.
Itselleni otin konkreettisina kehitysideoina klinikalta mukaan positiivisuuden ja hevosystävällisyyden. Olen yrittänyt muistaa kiittää hevosia kun ne tekevät oikein, moni kiitoksesta ottaa onkeensa ja tarjoaa hyvää asiaa uudestaan. Haluan olla myös hevosystävällinen ratsastaja, joka ei hermostu ja pitää päänsä kylmänä hankalissakin tilanteissa. Tässä tavoitteessa onnistuin erityisen hyvin eräällä tunnilla Caprin kanssa, jolloin kaikki tuntui helpolta ja mukavalta.
Syyskuun loppu vierähti mukavasti Aino Mastersin parissa. Kerrankin "oikeiden töiden" vuorot eivät olleet päällekkäin, joten pääsin auttamaan kaikkina neljänä päivänä. Ihana Titta huoli minut ratatiimiin, joka on ehdottomasti mielenkiintoisin paikka olla toimihenkilönä. Jokusen vuoron toki tein myös ovella ja verkassa, jotta muutkin pääsivät radalle hommiin.
Vaikka maanantaina hieman lihaksia jomotti, niin kyllä tuo tekemisen meininki on niin hauskaa! Koko päivä meni aina ihan siivillä, kun jatkuvasti oli jotakin tekemistä. Viikonlopun aikana löysin myös yhden uuden lempipuuhani: esteiden pesemisen. Siinä näki heti työnsä tuloksen, kun esteet saatiin kiiltäväksi kansainvälisiä luokkia varten. Perfektionistille terapeuttista puuhaa!
Syksy jatkuu itselläni pitkälti töiden parissa, marraskuun lopussa koittaa muutto ja haluan kerätä mahdollisimman paljon rahaa säästöön nyt kun vielä voin porukoilla asustella.
Koulussa vaihtuu parin viikon päästä jakso ja muutamia hommia pitäisi vielä saada aikaiseksi. Suurin maanvaiva on virtuaalikurssi, jonka tehtävät tuntuvat jotenkin ylitsepääsemättömän tylsiltä, eikä niitä huvittaisi ollenkaan tehdä. Itselleni sopii niin paljon paremmin lähiopetus, jolloin tehtävien teko on helpompi jaksoittaa ja itsekuri ei pakene ihan niin kauas.
Hevosten osalta lokakuun alku näyttää vähän hiljaiselta, täysien työtuntien ohella en ehdi juuri muuta tehdä kuin käydä hoitamassa sunnuntaisin hepat nukkumaan. Parempi sekin kun ei mitään! Haaveena olisi saada tässä lähiaikoina sovittua rästitunteja, jotta ehtisin vähän treenaamaan ennen loppukuun koulurataharkkoja. Vähän vielä epävarmoilla fiiliksillä mennään, mutta onneksi ohjelma on kohtuullisen simppeli.
Postauksen kuvista kiitos Titta Saari!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti