Harmaa marraskuu

Muuttovalmisteluja ja estehyppelyitä.

Marraskuu on edennyt hirveällä vauhdilla, vaikka pelkäsin ajan matelevan muuttoa kohden entistä hitaammin. Tänään muuttoon on tasan viikko ja aloin jo pakkailemaan hieman. Kasseissa alkaa olla ulkovaatteet sekä koiran tavarat. Niitäkin löytyi yllättävän paljon, montako hihnaa ja takkia yksi koira tarvitsee? 👀

Tällä viikolla ohjelmassa olisi vielä töitä ja koulurataharkat, joissa starttaan Caprin kanssa hyvin suurella riskillä A-merkin. Viimeksi harkoissa ei mennyt mitenkään loistavan hyvin ja hevonen oli hyvin jännittynyt. Kokeillaan perjantaina tunnilla pitkästä aikaa kankia, mikäli Capri ei niiden kanssa lähtisi niin paljon jyräämään kättä vasten, vaan pysyisi paremmin hyppysissä.
Marraskuun viimeinen päivä on kauden juhlalliset päättäjäiset Ainon Puurojuhlan merkeissä. Ilmottauduin pukuratsastukseen, vaikkakaan ei toistaiseksi ole mitään hajua asusta. Onneksi tässä on vielä reilu viikko aikaa pohtia.

Marraskuun alussa hyppäsin mukavuusalueeni ulkopuolelle ja starttasin estekisoissa. Ratsuna oli onneksi tuttu ja turvallinen Spot, joten sen suhteen ei tarvinnut stressata. Korkeuskin oli maltillinen 80 senttiä, eli juuri sopivan pehmeä startti. Spot oli verkassa nihkeä, joten siellä keskityin lähinnä sileän verkkaan. Otin hyppyjä vain muutamat verryttelymielessä. Radalla se oli taas täysin kuskin kanssa ja nautti täysillä! Uusinnassa kokeiltiin riskillä tiukempaa kurvia, jossa meinasi tulla pieni error molemmille. Siitä kuitenkin matka jatkui ja lopputuloksissa pääsimme sijoille melkein 40 ratsukon luokassa. Niin luottohevonen tuo pieni ihana pilkullinen!

Lähitulevaisuus pitää sisällään muutamia IKEA-reissuja, kodin rakentamista ja vähän myös koulujuttuja sekä heppailua. Kaikkea oikein mukavaa siis! Joulukuussa järjestän työporukalle pikkujoulut, toivon vain että ehdin ostamaan sohvan ennen sitä...

Rataharkkoja ja esteinnostusta - lokakuun kuulumisia

Lokakuu pähkinänkuoressa.

Syksy on edennyt kauniista ruskaloistostaan pimeään ja märkään vaiheeseen, tässä kohtaa toivoo vain lumen satavan nopeasti maahan. Ensimmäiset pakkaspäivät ovat kylläkin olleet ihanan virkistäviä. Olen yrittänyt jaksaa ottaa kameraa mukaan ulkoilemaan säännöllisesti, jotta saisin etenkin mummokoirasta tuoreita kuvia. Söppänä harmaakuono täyttää ensi vuonna jo 13 vuotta, joten ikinä ei tiedä milloin tuon (toistaiseksi) hyvin virkeän touhottajan aika on. Sitä ei onneksi tarvitse etukäteen miettiä. 💔

Olen ehtinyt myös tehdä pari kuvauskeikkaa ihanien tyyppien kanssa! Alkukuusta kuvailin pientä koiralaumaa, mukaan lukien tuttua junior handler-kisakumppania Alphaa. Tämä tyyppi on iso persoona ja hyvin samanlainen kuin Dipsy, joskin siitä vielä potenssiin kymmenen. Se energian määrä on jotain niin valtavaa, että nostan vain Annalle hattua, että hän jaksaa touhottamista päivästä toiseen!

Tein pienen retken myös Pornaisiin Saanan ja Kaapon luokse. Saanan blogiin pääset tästä! Tätä ratsukkoa ihailen mielettömästä sitkeydestä ja omistautumisesta treeniin sekä kisaamiseen. Saana on tehnyt Kaapon kanssa valtavan työn ja mielestäni poni on ehdottomasti yksi Suomen laadukkaimmista. Toivon kovin, että heidän kova työ palkitaan vielä isosti joku päivä!

      

Lisää kuvauskeikkoja teen oikein mielelläni, minulle voi laittaa viestiä vaikka instagramin kautta niin sovitaan aikataulusta ja toteutuksesta!

Sitten lokakuun lopun huipennukseen, eli rataharkkoihin! Avasin näistä enemmän heppainstassa ja sieltä löytyy myös pienet pätkät radoista. 

"Kisa"viikolla ehdin onnekseni käydä useammalla tunnilla ja ensimmäistä kertaa myös yksityistunnilla. Yksärille ratsuksi valikoitiin Hidalgo, sillä sen kanssa on perusjutuissa huomattavasti enemmän haasteita kuin Caprin kanssa. Vaikeinta on saada Hidis jalasta läpi, jotta sen kanssa saa jonkilaisen järkevän tuntuman. Suusta se on hankala, välillä tyhjä ja seuraavassa hetkessä jää todella vahvaksi. Kädet ovat myöskin oman istuntani ehdottomasti heikoin lenkki, joten yhdistelmänä tämä tuottaa hankaluuksia. Mervin kanssa keksittiin kuitenkin pari hyvää kikkaa saada jalkaa läpi ja hevosta irti ohjasta. Ajoittain Hidalgo olikin tosi hyvä ja kantoi itsensä kevyenä, joskin tämä kesti noin kolme askelta, jonka jälkeen sain aloittaa taas alusta. Hidalgo on yksi niistä hevosista, jonka voin rehellisesti todeta olevan todella hankala, etenkin minulle (joskin mieltä lohdutti kun kuulin ammattilaisen toteavan myös hevosen olevan todella vaikea, jes en ole yksin!😄). 

Pääsin kyseisellä viikolla myös hyppäämään piitkästä aikaa Spotin kanssa. Vaikka näytän edelleenkin vain koulutuupparilta, joka on eksynyt väärälle tunnille, niin on tuo kyllä hauskaa puuhaa. Lähes joka tunti joudun hieman ylittämään itseäni, sillä en tosiaan ole mukavuusalueellani estetunneilla. Innostuin taas niin paljon, että menin ilmottautumaan seuraaviin estekisoihin! Onneksi saan hypätä pikkuluokan, joten voin rennoilla mielin käydä hupihyppäämässä radan läpi. 

Loppuviikosta ehdin vielä treenata yhden tunnin Caprilla, joka oli todella kiva! Se on kehittynyt kyllä viimeaikoina valtavasti, etenkin ravi alkaa olemaan tasaisen helppoa (alkuvänkäilyjen jälkeen). Laukassa on kerta kerralta enemmän vaihteita, ja itseasiassa viime viikolla Raiskion valmennuksessa löysimme vielä yhden uuden vaihteen koottuun ja hallittuun laukkaan. Siitä hevosesta tulee kyllä niin kiva, kunhan se vielä saa voimaa ja kehittyy, ja toki myös kun kuski oppii ratsastamaan sitä paremmin. 

Viikonloppuna lauantaina Ainossa ratsastettiin Future Cupin ja Small Tourin finaalit, joissa olin opiskelemassa sihteerin roolissa. Ensimmäistä kertaa olin sihteerinä kürissä, joka oli todella mielenkiintoinen kokemus. Siinä ehti katsoa myös itse suoritusta, joka on aina todella opettavaa. Suosittelen ehdottomasti kaikille joskus edes kokeilemaan tätä roolia kisoissa, se avartaa mieltä kun kuulee tuomareiden kommentointia. 

Sunnuntaina olikin rataharkkojen aika. Starttasin ensiksi Caprilla ja sen jälkeen loppupäässä Hidalgolla. Caprin kanssa sain pidettyä oman pääni kohtuullisen hyvin kasassa ja verkassa oli kohtuullisen hyvä tunnelma. Laukka kylläkin tuotti siellä jo vähän haasteita, Capri ryki itseään helposti pitkäksi ja pois avuilta. Radalla hevosta jännitti, etenkin tuomaripääty. Raviohjelman sain pidettyä vielä kasassa, mutta laukassa pakka levisi. Itse jotenkin radalla lamaannuin, enkä tehnyt lopullisia ratkaisuja. Toimin vähän sinne päin, jonka jälkeen koitin vain selviytyä. Vaikka rata ei siis ollut suuri katastrofi, niin eniten olin pettynyt omaan kykenemättömyyteeni. Tiesin voivani toimia paremmin.

Hidalgon kanssa verryttely venyi, kun en ollut ottanut huomioon aikataulun myöhästymistä. Jo alusta asti pikkuheppa oli väsyneen oloinen, joten yli tunnin verkka ei pitkistä kävelyistä huolimatta tilannetta pelastanut. Radalla kävi aikalailla sama mitä Caprinkin kanssa, hevonen jännittyi ja kuski jäätyi. Raviohjelmasta puuttui energia ja laukka oli hieman holtitonta. Ei kuitenkaan mitään katastrofia tälläkään kertaa ja hevonen sai kuitenkin lisää kokemusta kouluradoista.

Onneksi marraskuun lopussa on jo seuraavat koulurataharkat, jolloin toivottavasti pääsen korjaamaan omia mokailujani. 

Kokonaisuudessa syksyn osalta so far so good, kouluhommat tuntuvat kevyiltä ja työt eivät ole vielä tulleet korvista ulos, vaikka tahti onkin ollut aika kova. Muuttoon enää neljä viikkoa ja ensimmäinen ostosreissu IKEAan on tehty. Odotan sitä niin kovin! 

Aino Masters & Kittelin klinikka

Huipuilta on parasta ottaa oppia.

Syyskuussa oli mielenkiintoisia tapahtumia. Pääsin katsomaan Ruskeasuolle kouluratsastaja Patrik Kittelin klinikkaa, joka oli todella inspiroiva ja antoisa! Kittelin ajatusmaailma oli hyvin samantyyppinen kuin omanikin, tai ainakin se mihin pyrin. Klinikassa korostettiin hevosen rentoutta ja hauskanpitoa. On huomattavasti helpompaa tehdä töitä hevosen kanssa, joka sitä haluaa, kuin että maanittelisi vastarannankiiskiä vähän väkisin töihin. Etenkin tuntihevosten kanssa motivoinnilla on iso merkitys, kyllä niistäkin huomaa milloin ne ovat tyytyväisiä ratsastajan kanssa. 

Itselleni otin konkreettisina kehitysideoina klinikalta mukaan positiivisuuden ja hevosystävällisyyden. Olen yrittänyt muistaa kiittää hevosia kun ne tekevät oikein, moni kiitoksesta ottaa onkeensa ja tarjoaa hyvää asiaa uudestaan. Haluan olla myös hevosystävällinen ratsastaja, joka ei hermostu ja pitää päänsä kylmänä hankalissakin tilanteissa. Tässä tavoitteessa onnistuin erityisen hyvin eräällä tunnilla Caprin kanssa, jolloin kaikki tuntui helpolta ja mukavalta. 

Syyskuun loppu vierähti mukavasti Aino Mastersin parissa. Kerrankin "oikeiden töiden" vuorot eivät olleet päällekkäin, joten pääsin auttamaan kaikkina neljänä päivänä. Ihana Titta huoli minut ratatiimiin, joka on ehdottomasti mielenkiintoisin paikka olla toimihenkilönä. Jokusen vuoron toki tein myös ovella ja verkassa, jotta muutkin pääsivät radalle hommiin. 

Vaikka maanantaina hieman lihaksia jomotti, niin kyllä tuo tekemisen meininki on niin hauskaa! Koko päivä meni aina ihan siivillä, kun jatkuvasti oli jotakin tekemistä. Viikonlopun aikana löysin myös yhden uuden lempipuuhani: esteiden pesemisen. Siinä näki heti työnsä tuloksen, kun esteet saatiin kiiltäväksi kansainvälisiä luokkia varten. Perfektionistille terapeuttista puuhaa! 

Syksy jatkuu itselläni pitkälti töiden parissa, marraskuun lopussa koittaa muutto ja haluan kerätä mahdollisimman paljon rahaa säästöön nyt kun vielä voin porukoilla asustella. 

Koulussa vaihtuu parin viikon päästä jakso ja muutamia hommia pitäisi vielä saada aikaiseksi. Suurin maanvaiva on virtuaalikurssi, jonka tehtävät tuntuvat jotenkin ylitsepääsemättömän tylsiltä, eikä niitä huvittaisi ollenkaan tehdä. Itselleni sopii niin paljon paremmin lähiopetus, jolloin tehtävien teko on helpompi jaksoittaa ja itsekuri ei pakene ihan niin kauas.

Hevosten osalta lokakuun alku näyttää vähän hiljaiselta, täysien työtuntien ohella en ehdi juuri muuta tehdä kuin käydä hoitamassa sunnuntaisin hepat nukkumaan. Parempi sekin kun ei mitään! Haaveena olisi saada tässä lähiaikoina sovittua rästitunteja, jotta ehtisin vähän treenaamaan ennen loppukuun koulurataharkkoja. Vähän vielä epävarmoilla fiiliksillä mennään, mutta onneksi ohjelma on kohtuullisen simppeli. 

Postauksen kuvista kiitos Titta Saari!

Tallikuulumisia

Vähän niitä hevosiakin tähän väliin.

Ratsastus on kyllä niin ankea lajia kaikkine ailahteluineen. Kehitysvaiheessa tuntuu, ettei mikään onnistu tai missään ei ole järkeä, mutta sen kun jaksaa pusertaa lävitse niin taas helpottaa. Suuressa mittakaavassa viime keväästä lähtien olen ollut hieman jumissa. Pääasialliset tämänhetkiset ratsuni (Capri ja Hidalgo) ovat huomattavasti vaikeampia kuin edelliset työskentelykaverit. Vaikeiden hevosten kanssa joudun jatkuvasti painimaan itseni kanssa, kun tuntuu etten vain osaa. Ja faktahan se on, en minä todellakaan kaikkea osaa. Siksi haluan käydä niin paljon tunneilla kun vain talous sen kestää, haluan tulla paremmaksi, jotta joskus saan sellaisen olon että "hei, nyt mä tän osaan!". 

Tämän viikon maanantaina tunnilla menin tuttuun tapaan Hidalgolla. Pitkästä aikaa tunnin jälkeen olin täysin valmis lopettamaan koko harrastuksen. En vain saanut tunnin aikana mitään aikaiseksi, eikä hevonen ollut juuri hetkeäkään kovin rento tai yhteistyökykyinen. Toki kaikilla hevosilla on huonoja päiviä, mutta usein sen myös tuntee, että "okei, vika ei nyt ole pelkästään minussa vaan tänään ratsuni ei vain kykene enempään". Se on täysin fine ja tullut hyvinkin tutuksi esimerkiksi Mörkön kanssa, jolta ei aina vaan voinut vaatia samoja asioita mitä edellisellä kerralla. Mutta maanantain jälkeen tuntui vain, että tällä kertaa se oli kyllä täysin kuski, joka ei kyennyt tekemään asioita oikein, ja hevonen sitten vain käytti tilanteen hyödyksi.

Ammattilaiset aina sanovat "huono ratsastaja muistaa vain ne asiat mitkä eivät onnistuneet, kun taas hyvä ratsastaja löytää sen yhden onnistuneen askeleen ja elää siinä onnistumisen tunteessa seuraavaan kertaan". Itse en löytänyt tunnista muuta positiivista kun pitkin ohjin alku- ja loppukäynnit, mutta palasinkin sitten fiilistelemään viime kevättä ja Raiskion valmennusta. Silloin Hidalgo oli paras koskaan!

Kyllä tämä tästä. Pitäisi vaan unohtaa negatiivisuus ja tekosyyt, pohtia rakentavasti mitä olisi voinut tehdä paremmin ja pyrkiä siihen.

Kuvat ovat nimenomaisesta kevään valmennuksesta Hidiksen kanssa, niistä kiitos Tiina Raitio!

Itsekuri, missä olet?

Kuinka pitkälle vastuuta voikaan siirtää?

Kun suurin osa ajasta kuluu koulussa ja työpaikalla, sitä aina havahtuukaan kuinka taitavasti onnistuu pakollisia tehtäviä siirtelemään. Tämä tapa koskee lähinnä koulutehtäviä, joidenka deadline ei välttämättä ole vielä ihan nurkan takana.

Hyvä esimerkki on tällä hetkellä  käynnissä olevan sopimusjuridiikan kurssi, joka tehdään virtuaalitoteutuksena. Palautuksia on valtava määrä ja ne tulisi tehdä lokakuun puoliväliin mennessä. Vaikka itselläni olisi ollut aikaa pienissä pätkissä viedä näitä eteenpäin, niin olen onnistunut palauttamaan vasta ensimmäisen. Aina jotenkin tulee hinku lähteä vähän aikaisemmin tallille, normaalia pidemmälle lenkille koiran kanssa tai sitten vain jämähtää Netflixin ääreen. Ja tosiaan toivon etten ole tämän ongelman kanssa yksin! 😄

Tässä "kiireessä" myöskin olen jättänyt itseni aika retuperälle, syön tosi epäsäännöllisesti ja salikin on unohtunut jo useammaksi viikoksi. Jotenkin itse vain ajelehdin päivästä toiseen, enkä osaa enää tehdä asioita tehokkaasti. Sentään unirytmiä olen jo onnistunut kääntämään, eivätkä aamut venähdä kovin myöhäisiksi. Tarvitsisi vain ottaa itseäni niskasta kiinni ja lähteä heti aamulla liikkeelle, jotta saa edes jotain aikaan.

Innolla myös odotan miten käy, kun muutan omaan asuntoon. Silloin päivät täytyy aikatauluttaa vielä tarkemmin, kun tiedän koiran olevan yksin kotona. Aikaa pitäisi riittää myös ruuan tekoon ja muihin kotitöihin, jotka porukoilla asuessa on voinut tehdä vähän niin ja näin. Olen kyllä valmis ottamaan haasteen vastaan! Virallinen muuttopäivä on näillä näkymin marraskuun lopussa, joten vielä saan onneksi hetken palloilla kotosalla ja tallipäivän jälkeen istua valmiiseen ruokapöytään. 😋

Roadtrip 2019 - olipahan reissu!

10 päivää, 4 kansallispuistoa, 62 km patikointia ja yli 3000 ajettua kilometriä. 

Toissa viikon sunnuntaina starttasimme auton Paloheinästä kohti ensimmäistä päämäärää, Kolin kansallispuistoa. Muutaman tunnin ajomatka tuntui alkuinnostuksen huumassa hyvin kevyeltä, joskin pari kertaa pysähdyimme matkan varrella. Kolille saavuttuamme vaihdoimme retkikamppeet niskaan ja lähdimme käppäilemään reissun ensimmäistä reittiä. Kolin suhteen meillä ei ollut tarkkaa suunnitelmaa, menimme fiiliksen mukaan tutkien ja ihaillen hienoja maisemia. Kokonaismatkaa kertyi noin seitsemän kilometriä, joka oli hyvä pehmeä aloitus tulevalle rupeamalle.

Majoitus oli varattu Koli Freetime Camping -alueelta, jossa oli erittäin mukava vastaanotto. Olimme muutaman minuutin myöhässä tekemässä sisäänkirjautumista, mutta henkilökunnalle tämä ei ollut onneksi ongelma. Totesimme myös, ettei meillä ollut kunnolla iltapalaa ja lähin avoinna oleva kauppa oli Joensuussa (noin 50 km päässä). Ongelma ratkaistiin ostamalla respasta paketillinen makkaroita, jotka grillattiin järven rannalla. 

Makkarat maistuivat myös Dipsylle.

Hyvin nukutun yön jälkeen lähdimme aamupäivällä ajelemaan Kuusamoon. Siellä meitä odotti Holiday Clubin hotellimajoitus. Saavuttuamme kohteeseen tyydyimme seikkailuun hotellin ympäristöä, joka koostui useista lammista ja kauniista kangasmetsästä. Koira oli tyytyväinen, kun pääsi pulahtelemaan lammikoissa. Illalla vaihdettiin vielä poikaystävän kanssa lomavaihteelle ja käytiin hotellin ravintolassa syömässä itsemme ähkyyn, mutta siitä olikin hyvä mennä nukkumaan.

Aamu aloitettiin hotellin aamiaisella (parasta!), jonka jälkeen ajeltiin hotellilta puolisen tuntia Oulangan kansallispuistoon. Suunnitelmana oli kulkea Pieni Karhunkierros, eli noin 12 kilometriä. Reitti oli kyllä kerrassaan upea! Lähes jatkuvasti pystyi kuulemaan kuohuavan veden jossain suunnassa. Riippusillat olivat mukavaa vaihtelua (koirakin selvisi niistä rohkeasti) ja matkan varrella oli sopivissa määrin erilaista maastoa. Oli helppokulkuista hiekkapolkua, pitkospuita ja välillä lyhyitä jyrkkiä nousuja. Oikein passeli reitti myös meille ei-niin-kokeneille retkeilijöille. Ainoa miinus oli ajoittain kohtuullisen vilkas ihmisliikenne, joka on joskin hyvin ymmärrettävää.

Jyrkänteellä oli parempi laittaa koira puuhun kiinni kuvien ajaksi... 😄

Palattuamme hotellille kävimme vielä nautiskelemassa kylpylän hienouksista, ennen kuin suuntasimme nukkumaan. Seuraava etappi oli ajaa Kuusamosta Saariselälle. Pistin Instagramin puolella arvuuttelun pystyyn, montako poroa matkan aikana nähdään. Arvauksia tuli muutama (skaalalla 2-543), mutta loppujen lopuksi saimme laskettua kuusikymmentä. Pohjoisessa pysyy ainakin kuski hereillä, kun on pakko pitää poroja silmällä. Ne on kyllä ihanan lupsakoita tyyppejä, ainakin näin autosta nähtynä. 

Saariselällä yövyimme myös Holiday Clubin hotellissa. Iltapuhteena kävimme "takapihalla" tutkailemassa paikkoja, sillä hotellilta oli noin 200 metriä matkaa Urho Kekkosen kansallispuistoon ja lähimmille luontoreiteille. Kävimme talsimassa muistaakseni noin seitsemän kilometrin lenkin.

Toisaalla satoi hieman runsaammin vettä.

Seuraavana päivänä ajoimme hieman vielä pohjoisemmaksi reittimme lähtöpaikkaan. Edessä oli reissun pisin lenkki, 22 kilometriä. Pakkasimme rinkat täyteen eväitä ja lähdimme reippaasti seikkaluhengessä matkaan! Rautulammen kierros oli loppujen lopuksi koko roadtripin oma suosikkini. Tunturimaisemat olivat kauniita ja reitti oli monipuolinen (vaikka alun useamman kilometrin iso hiekkapolku oli hieman puuduttava). Oli paljon nousuja ja laskuja, erämaata ja metsikköä. Itse Rautulampi oli aivan peilityyni ja vesi oli niin kirkasta, että pohjaan näki helposti. Ja mikä parasta, siellä oli aivan hiljaista. 

Dipsy intoutui heittäytymään välillä maahan kierimään.

Pieniä sateenkaaria näkyi useampia.

Koiran ilme kun ei päässyt uimaan.

Parin kilometrin nousu laittoi huumorin koetukselle.

Ja loppuhuipennus Kiilopään huipulla!

Pohjoisen seikkailut jatkuivat vielä Levillä ja Taivaskeron valloittamisella. Tällä reissulla kunnon kameraa ei ollut mukana, mutta muutama puhelinkuva havainnollistanee hyvin karuja maisemia. 

"Välipäivänä" tyydyttiin vain Levin laskettelurinteen kiipeämiseen.

Kotimatkaan käytettiin muutama päivä aikaa. Yötä olimme Limingalla, Seinäjoella ja Yyterissä. Kävimme myös katsastamassa Oulun, Kalajoen ja Porin. Porissa kävimme myös moikkaamassa Mörköä. Kaupunkikohteissa jätimme suuremman hötkyilyn taakse, ja keskityimme vain olemaan rennosti ja nauttimaan viimeisistä lomapäivistä. 

Kiitos Suomi! Olipahan reissu!